23.02.2014

Kylläpä aika menee nopeasti, mutta onneksi. Vielä kaksi viikkoa jäljellä sädehoitoa ja sytostaatteja. Olen voinut aika hyvin, mutta on tässä kyllä myös haasteensa. Taas on kuin olisi raskaana, jos vatsa on tyhjä, tulee heti paha olo. Se lähtee tietysti syömällä ja mikäs sen mukavampaa, kun nyt saa syödä juuri sitä, mitä tekee mieli. Se sitten vaihteleekin päivittäin ja hetkittäin. Kun oksettaa ja syö jotain, niin sitten sitä ei enää vähään aikaan haluakkaan vaan jotain ihan muuta. Kaappiin alkaa kertyä aikamoinen kokoelma. Välillä pitää saada pelkkiä perunoita, milloin raakana, milloin keitettynä. Yhtenä päivänä oli pakko saada pitsaa, sitten mätitahnaa, näkkileipää, tomaattimaksamakkaraa, mustaleimaa, tomaattia, avokaadoja, mämmiä, banaania, viinirypäleitä, viiliä, piimää ym. ym. ym.

Matin toipuminen silmäleikkauksesta sujuu hitaasti mutta varmasti. Vielä ei voi ajaa autoa eikä paljoa voi liikkua. Minun on itse mieliteot haettava marketista, ei voi Mattia juoksuttaa. 

Tämä syömispuoli sujuu, rankempaa sitten onkin saada ne aikanaan ulos kehosta. Tämä onkin nyt koko hoidon karsein ja kamalin asia. Kun alavatsaa säteilytetään, menee kaikki kyseisen alueen limakalvot rikki ja tulee myös ankara ripuli. On kuin olisi krooninen virtstulehdus ja alapää vereslihalla ja tulessa. Koitan Immodiumin avulla saada jotain rytmiä aikaan, että saa lepohetkiä ja voi myös liikkua ihmisten ilmoilla, muuten pitää asua vessan vieressä. Pidätyskyky on tiessään, kipu on niin kova. Välillä Immodium toimii, välillä ei. Kaikki hoitovoiteet ja puuduttavat voiteet vauvojen sinkkisalvaa myöten on kokeiltu, samoin särkylääkkeet, ovat vaan ihmeen tehottomia. Saisivat tehdä voimakkaampia satseja tosi tarpeeseen.

Tämä ei vielä kuitenkaan ole päässyt elämän tahtia paljon haittaamaan. Lapsia voi hoitaa ja silloin on paljon  mukavaa puuhaa ja aika kuluu. Kristillisen koulun asioita olen hoitanut lähes yötä päivää, siinä on ympärillä mukavaa väkeä ja touhua, paljon haasteita ja vauhtia. On hyvä kun unohtaa itsensä, kyllä se kroppa varmasti muistuttaa olostaan aina aikanaan.

Ja kyllähän se yläkerran konttori asiani tietää. Uusi ystävä Lea on ilmestynyt kuivoihin ja on aina käytettävissä. On kuin tielleni lähetetty enkeli. Wau, ihmeet ovat totta.

Iso ilon aihe on, että vihdoinkin ottivat isomummin jonoon, siis palvelutaloon eli vanhainkotiin. Kriteerit ei ole muuttuneet, mutta nyt minulla oli pontta vedättää ja surkutella (tavallisesti ei vaan suju) ja näytti tuottavan tulosta. Kolmen kuukauden sisällä pitäisi vastauksia ruveta kuulumaan. Hoitoa on kyllä kokeiltu intervallissa ja se ollut jo pitkään kahden viikon jaksoissa. Nyt mummi viihtyy muualla ja ei edes muista, missä asuu. Alussa oli intervalliin vienti kauheaa, joka kerta mummi luuli, että nyt vietiin vanhainkotiin lopullisesti, oli vaikea saada autoon ja pois autosta. Matkalla oli kuin myrskyn merkki ja muisti mustana vihasta sihistä: ”Tämän minulle teit.” Ne ajat on takanapäin ja mummi viihtyy Kertun ja Tyynen kanssa Ruukinkartanossa. Kolmestaan ne painelevat rollaattoreilla ja ovat kavereita. Viime kerralla kun vein mummia, niin Tyyne sanoi mummille: ”Tulit taas kotiin.” Puhun muuten mummista enkä äidistä, tämä kertoo hyvin meidän välisestä suhteesta, on ollut aina vähän etäinen.

Aron tuossa lepäilee sohvalla ja katselee hiihtoa lumettomassa maisemassa, vain ladut on valkoiset. Benjam ja Viljam tulevat pian, taas menee päivä vauhdilla.

Kaikkein hienointa on, että Jumala kantaa. Voin sanoa, että ei huolen häivää, kuljen asioitten yläpuolella ja ei ole epävarmuus tai masennus saanut kosketuspintaa. Se on ihme ja siitä olen kiitollinen. Suuret kiitokset kaikille, että olette jaksaneet muistaa rukouksin. Jatkossa koitan ehtiä pysähtymään koneelle tiuhemmin. Hyvää pyhäpäivää sinulle!

Advertisement

5 ajatusta artikkelista “23.02.2014

  1. Hellevi

    Kiitos Raija jakamisesta taas. Muistissa olette molemmat. Minäkin olen sairastellut. Ollut kolmeen otteeseen sairaalassa kuukauden aikana. Kaksi haimatulehdusta ja yksi tilapäinen muistinmenetys. Huh! Mutta kaikessa on niin ihanaa, kun Isä pitää huolen, kuten sinäkin toteat. Ei muuta kuin jaksamista ja toipumista. Päivämme ovat Hänen käsissään!

    Vastaa
    1. raijamarianne Kirjoittaja

      Hei. Kiinnitin huomioni tuohon tilapäiseen muistinmenetykseen. Saitko siihen mitään selitystä? Minun vejelleni kävi samoin. Lääkäri sanoi, että se on päivä joka katosi, jota hän ei koskaan tule muistamaan. Vaimolle se oli kauhistuttavaa, mutta velihän ei tiennyt mistään mitään, eikä ollut siksi huolissaankaan. Ei välttämättä toistu koskaan.
      On sinullakin ollut kovaa. Onneksi olemme Isän hyvässä hoidossa, kaikesta huolimatta. Paljon siunaustasi elämäänne.

      Vastaa
  2. ida

    Kyllä sinä vaan osaat kirjoittaa hyvin! Niin ylpeä mammasta 🙂
    Sitten pääsiäisenä katsotaan blogin ulkoasua ja niiden kuvien laittamista – Mutta on se kyllä ihailtavaa että tuollainen ei-diginatiivi on saanut blogin pystyyn ja päivittää sitä. En usko et monia sun ikäisiä tekee samaa.
    Hyvä mamma!!
    Rakastan sua ❤

    Vastaa
  3. Sirpa

    Kiva kuulla susta. Laitoin tulemaa kirjeen jossa on rukousliina.
    Hienoa huomata miten koet Jeesuksen kantavan sinua 🙂
    olen kiitollinen ja iloinen siitä. Täällä kevät tekee tuloaa, onse vaan kaunista nähdä miten kaikki
    syntyu uudelleen, joku sanoikin että – kuinka kukaan voi ajatella että J:la olisi pihi? Näin valtavaa väriloistoa
    eri kukkia, nurmikot täynnä pikku ötököitä jos minkinlaisa 🙂
    Siellä sun pihassahan se näkyy kun ensinmäiset lämpimät ilmat tulvat ja sitten se vaan kasvaa….
    Siunattua viikoa ja paaljoooon voimia ❤

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s